Päivä jolloin lehti ei saapunutkaan

Onko mitään parempaa aloittaa aamua kuin istua alas kahvikupin kanssa lukemaan päivän lehteä?

Kysymys on tietysti retorinen, sillä tämä riippuu keneltä kysytään ja kuten arvata voi, ainakin minä pidän sanomalehden lukemisesta aamulla. Olin joskus yrittänyt siirtyä nykyaikaan ja käyttää tabletilla olevaa sovellusta, siinähän pääsee lukemaan digi-lehden, mutta totesin sen olevan ala-arvoista roskaa. Vain fyysinen lehti käy, muuten on päivä lähtökohtaisesti pilalla.

Kun tuossa eilisen lumimyräkän jäljiltä tänään aamulla heräsin ja katsoin tyhjään, hyvin hesarittomaan eteiseen, en ollut varsinaisesti pettynyt. Olin ehkä osannut odottaa tätä, sillä kun jo eilen iltapäivällä katsoin roska-auton tuskallista taivalta lumisen ja sangen liukkaan maaston läpi olin jo ehkä jollain tapaa henkisesti varautunut että asiat voivat mennä hieman hankalammin myös huomenna. Jos uskoisin onneen, väittäisin että tässä on käynyt niin sanottu epäonnen läikkymä, jossa edellisen päivän huono tuuri ikään kuin läikähtää seuraavalle päivälle, koska tunnetusti ihmisen hatusta heitetty kalenterijärjestelmä on kosmologisesti merkittävä ja sen ympärillä pyörii niin luonto kuin luonnonlait. Tässä pitää havaita ehkä hitunen sarkasmia, sanottakoon se varmuuden vuoksi.

Joka tapauksessa tämä painomusteen ja puukuidun humalluttava liitto, jota myös sanomalehdeksi kutsutaan, puuttui minun ulottuviltani, mutta aamu ei odota ketään. Se on kuin juna joka vaatii toimenpiteitä, tai muuten mennään eteenpäin ilman. Koska en halunnut jäädä tuleen makaamaan, tein päätöksen ja otin tämän infernaalisen tabletin laatikosta esille ja avasin sovelluksen. Vaihtoehtoja on käytännössä tässä vaiheessa kaksi. Joko luen näköislehden, joka on kuin pienempään kokoon kompressoitu painotuote, jonka teksti on kärpäsen kakasta muutaman asteen pienempää ja lukeminen on kuin tutkisit mikrofilmiä kirjastossa, aivan kuten elokuvissa, vaikkakin laite jolla tutkit ei ole sellainen pöydän kokoinen kolossi. Toinen vaihtoehto on lukea tämä Helsingin Sanomien toimittama ns. "digi-lehti", joka kaikessa joskus-niin-modernissa-mutta-nykyään-auttamatta-ikivanhassa nimessä oikein löyhkää jonkun hemmetin markkinointipellen pöhinä, kun pitkän kostean illan jälkeen Kaken tai Maken kanssa saunassa keksittiin tälle tuotteelle niin huisi nimi että oksat pois. Ei siis millään pahalla Kakea saatika Makea kohtaan, mutta tuo nimi on todella typerä.

Mutta se nyt ei oikeastaan ole tämän "digi-lehden" ainoa ongelma. Ehkä isoin ongelma -- ainakin allekirjoittaneelle joka sitä käyttää useimmiten vain saapumatta jääneen lehden korvikkeena -- on se että se ei ole painettu lehti. En nyt tarkoita pelkästään sitä itsestään selvää eroa, vaan sisällöllisesti. Näköislehti on hieno asia, mutta sopii lähinnä arkistojen tutkimiseen, sillä lehden lukukokemus on älyttömän huono. Digi-lehti puolestaan... noh... se on erilainen. Siinä on muutamia ongelmia, mutta tässä nyt on ainakin ne isoimmat:

Otsikot

Otsikot lehdessä ovat samat kuin jos menet hesarin sivuille. Ja jos olet ikinä käynyt yhdenkään sanomalehden tai muun uutispalvelun verkkosivuilla, tiedät millaisia ne ovat. Hesari oli pitkään ainoa jonka otsikot olivat edes jotenkuten informatiivisia, mutta digi-lehdessä otsikot ovat tismalleen sitä samaa klikkiroskaa kuin mitä netissä. Ymmärrän tämän, onhan se helpompi vain ympätä yhteen ne verkkosivun uutiset ja muodostaa niistä lehti suurinpiirtein samaan järjestykseen kuin painetussa versiossa (uutiset itsessään taitavat olla nimittäin kuitenkin samat), mutta klikkiotsikko tässä yhteydessä ei ole lainkaan hyväksi, sillä se poistaa digi-lehdeltä yhden isoimmista painetun lehden eduista: informaation otsikosta.

Kun painetussa lehdessä luet otsikon, tiedät suurinpiirtein mitä on tapahtunut. Klikkiotsikosta tiedät vähemmän, sillä usein itse otsikossa ei kerrota mitään tarkkoja yksityiskohtia, sekä niihin usein sisältyy ärsyttävä lainaus tai kehotus joka kontekstistaan poistettuna vaikuttaa kiehtovalta, mutta minulle se vain näyttäytyy niin räikeänä "oho katsoppas tänne, klikkaa nyt!" -soopana, että jätän useimmiten klikkaamatta vain siitä syystä että se on siinä. Uutisten sisältö on tietysti suurinpiirtein sama, mutta juurikin siitä syystä en käsitä miten voidaan sanoa kyseistä tuotetta "digi-lehdeksi" kun kyseessä on enemmänkin verkkosivun uutisten remix.

Kommentit

Kaikilla meillä tuntuu olevan jotain asiaa. Jokin uutinen raivostuttaa, hallitus on taas ihan pyllystä, artikkelissa haastateltavana olevalla naisella on tatuointi ja/tai lävistys (kyllä, jotkut kokevat tämän olevan kommentoimisen arvoinen asia) ja vaikka mitä muita erinäisiä syitä. Etenkin jos otsikko sopivalla tavalla kertoo ja jättää kertomatta tarpeeksi hyvin tietoa, pelkästään sen perusteella lähes joka helvetin Pekalla, Pirkolla, Martalla ja Jounilla on jotain sanottavaa. Isoin ongelma kommenttipalstoissa ylipäätään on se, että joku jossain oikeasti luulee että minua kiinnostaisi -- ja pahoittelut kielenkäytöstäni -- hevon vittuakaan mitä joku on mieltä jostain, kun aamulla luen lehteä. Painetussa lehdessä ei ole kommenttipalstoja, ellet sitten itse ala kuulakärkikynällä rustailemaan omia mielipiteitäsi lehden alareunaan, jos tunnet että se helpottaa oloasi. Näitä mielipiteitä tosin lukee lähinnä lehtiroskiksen hiiret, joilla on ollut vaikeuksia luetun ymmärtämisen kanssa, joten vastausta ei kannata odottaa.

Kommettipalstat on siitä ärsyttäviä, että ne on kuin erittäin paha junaonnettomuus. Kaikki osalliset loukkaantuvat enemmän tai vähemmän, eikä sitä voi olla katsomatta jos sellaisen näkee. Hesari toisaalta antaa sentään mahdollisuuden piilottaa nimimerkit, mutta olisi typerää sokeasti uskoa että pelkkä nimimerkkien piilottaminen jotenkin parantaisi keskustelun laatua. Kyllä ne ihmiset osaa olla helvetin typeriä ihan omalla nimelläänkin. Kommenttipalsta digi-lehdessä on virhe. Se on virhe kaikkialla, mutta erityisesti jos aamulehden yhteydessä joutuu näkemään yhdenkään tyypin oman näkemyksen, haluan usein lähinnä satuttaa itseäni. Vielä ennen kuin olen juonut kahviani loppuun!

Asettelu

Lehden uutisten asettelu on vielä yksi ärsyttävä tekijä. Lehti on kasattu etusivun mainoksesta, joka on se ainoa yhdistävä tekijä oikean lehden kanssa, ja sen jälkeen vain osastoittain muodostettuja listoja klikkiotsikoista, joiden takaa uutinen löytyy. Paperisen lehden etu on siinä, että uutinen on jo auki joten sitä ei tarvitse erikseen avata. Voit lukea otsikon ja sen perusteella päättää tietäväsi jo tarpeeksi, sillä otsikko usein kertoo kaiken. Mutta sen lisäksi voit lukea vähän matkaa uutisesta ja saada siitä vähän otsikon tueksi lisätietoa. Usein uutista ei tarvitse lukea loppuun asti, vaikka se kyllä kannattaa. Tärkeintä on kuitenkin että tiedät mitä tietoa jätät lukematta, mitä selailit vain puolihuolimattomasti ja mitä luit todella tarkkaan. Tämä käytösmalli on ainoa syy tilata lehti, sanoi kuka tahansa mitä tahansa muuta. Juurikin siitä syystä jos lehti on laiskasti aseteltu niin että se on vain lista linkkejä, voisin samantien olla lukematta koko hemmetin lehteä.

-------

Lopulta tulin aamulla siihen päätökseen, että vaikka lehteä ei tullutkaan, rituaalini pysyvät samana. Teen vain ilmoituksen asiakaspalveluun puuttuvasta lehdestä, enkä oikeastaan jaksa vaatia edes korvaavaa lehteä tilalle. Ei minulle oikeastaan sanomalehden tilaamisessa kyse ole edes siitä lehden sisällöstä niinkään kuin siitä itse kokemuksesta, joten jos se aamun lehti ei tullut, päiväpostissa jaettu lehti enää sitä pysty paikkaamaan, vaan se hetki meni jo.

Luin jo digi-lehden, nillitin siitä blogiin, join kahvini loppuun ja jatkoin päivääni normaalisti. Rituaali sekin.

Sananvapaus, sosiaalinen media ja Trump

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sai kenkää Twitteristä. Syy on Twitterin tietojen mukaan hänen lausuntonsa jotka nähtiin väkivaltaan yllyttävinä ja sai viimeisen sysäyksen 1.6.2021 tapahtuneesta mellakasta/vallankaappausyrityksestä/miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua. Jos on yhtään rapakon takaisia tapahtumia seurannut, päätöksen ei pitäisi tulla yllätyksenä vaan ainoa kysymys mikä kellään pitäisi herätä on: "miksi vasta nyt?"

Olen nyt lukenut monia puheenvuoroja aiheen tiimoilta. Osa vastustaa Twitterin päätöstä, osa puoltaa, osa on huolissaan demokratiasta ja sananvapaudesta, kun taas osa näkee tämän vain yhden yksityisen yrityksen päätöksenä olla vihdoin katsomatta alustansa sääntörikkomuksia läpi sormien. Jokaisella on asiasta mielipide (myös minulla) ja mielipiteet ovat aina henkilökohtaisia, eikä niiden arvo ole juuri sen suurempi kuin mitä kukin lukija sille haluaa antaa, mutta siitä huolimatta en voinut olla kirjoittamatta aiheesta.

En välttele politiikkaa aktiivisesti, en vain lähinnä yleensä jaksa kirjoittaa siitä, koska siitä kirjoitetaan jo valmiiksi niin paljon eikä yhden ihmisen mielipiteet enää siinä paskasaavissa ole mielestäni tarpeen. Tällä kertaa kuitenkaan en voinut jättää tätä aihetta käsittelemättä, sillä siinä on huolestuttavia piirteitä, joskin ei ehkä siksi mitä kaksi niistä kolmesta lukijastani (otaksun, voi olla että teitä on vähemmänkin) saattaisi kuvitella. Siispä kirjoitan nyt omat näkemykseni aiheesta. Jos ei kiinnosta, ei tarvitse lukea. En ota siitä itseeni.

Tämän aamuisessa Hesarissa (12.1.2021) Pekka Mykkänen kirjoitti Trumpin Twitter-potkuista ja on huolissaan hänen aikeistaan ja niiden näkyvyydestä. Kuten hän itse asian ilmaisi:

"Missä Trump on nyt, kun hän ei ole Twitterissä? Vaaralliselta tuntuu ajatus, että Trumpin viestit alkaisivat kulkea jonkinlaisen maanalaisen armeijan eli vähemmän käytettyjen nettialustojen uumenissa. Silloin myös hänen kannattajiensa mietteitä ja aikeita tunnettaisiin huonommin."

Huoli on toisaalta ihan aiheellinen; kun Trumpin lausunnot eivät saa näkyvyyttä, niiden raportointi saattaa jäädä turhan huonolle tolalle ja on mahdollista että niiden seuraukset tulevat ilmi liian myöhään, vasta kun väkivalta on valloillaan aiheuttamassa vaaran jokaiselle jonka he kokevat omaksi vihollisekseen. Mutta tärkeintä tässä on kuitekin muistaa se tärkein asia: Trump elää huomiosta. Koko hänen liike hengittää sitä, että jokaiseen sanaan tartutaan, niitä analysoidaan maailman tappiin asti ja -- tärkeimpänä -- ne leviävät mahdollisimman laajalle.

Aivan kuten ISIS, myös Trumpin kannattajat ja äärioikeisto yleisesti tarvitsee kanavan jossa voivat levittää omaa ideologiaansa. Vaihtoehtoisia palveluita, kuten Parler (joka sai kenkää Googlen ja Applen sovelluskaupoista, sekä myöhemmin myös Amazonin palvelimilta) tai Gab sekä muut, käyttää lopulta kuitenkin paljon pienempi määrä ihmisiä kuin näitä valtavirtaisempia sosiaalisen median palveluita, kuten Twitteriä ja Facebookia. Toki näiden niin sanottujen vaihtoehtoisten palveluiden käyttäjiä on huomattava määrä, mutta se jää silti kakkoseksi. Kun sanoman kuulijat ovat jo valmiiksi käännytettyjä, on riski että omassa väkivaltaisessa kuplassaan muhiva ideologia saavuttaa äärimmäiset mittasuhteet, mutta kuitenkin tärkeintä on, että uusien jäsenien värväys ei onnistu ihan niin helposti. Jokainen ylimääräinen askel joka vaaditaan sanoman kuulemiseen on askel joka saattaa parhaimmillaan estää toistaiseksi vielä neutraalin tai vain vähän oikealle kallellaan olevan henkilön radikalisoitumisen. Samoin kuin ISIS:n kanssa, rekrytointikanavien blokkaaminen on tärkeää jos halutaan välttää laajamittaisemmat ongelmat.

Toki on ehkä helppo ajatella sen olenva turhan halpaa verrata Trumpin kannattajia ISIS:in, mutta haluan vain painottaa sitä pointtia, että äärioikeisto ja ISIS molemmat käyttävät samankaltaisia taktiikoita uusien jäsenien värväämiseen. Tämä ei ole mitenkään uniikki näkemys, vaan tästä kirjoitti muun muassa ABC News vuonna 2018. ISIS käytännössä kiellettiin lähestulkoon kaikilta sosiaalisen median alustoilta jo aiemmin jolloin nämä siirtyivät Telegramiin -- jonne myös äärioikeistolaiset ovat myös siirtyneet. Tästä kirjoitti myös Huffington Post vuonna 2019.

Huoli demokratiasta ja sananvapaudesta

Kuitenkin edelleen jää jäljelle huoli siitä, mitä tämä tarkoittaa sananvapaudelle ja demokratialle. Tämä keskustelu on ihan aiheellinen, mutta jos se aiotaan käydä pitää meidän ensin tunnustaa tietyt tosiasiat.

1. Twitter, Facebook ja muut vat yksityisiä yrityksiä, joilla on omat sääntönsä ja ohjeistuksensa. Näitä rikkomalla saattaa tulla estetyksi ja tili voidaan poistaa. Tämä on se minkä jokainen hyväksyy sillä samalla hetkellä kun tilinsä luo.
2. Sananvapauteen liittyy myös vastuu sanoistaan. Olen saanut kuvan vallalla olevasta diskurssista, että tätä jotkut haluavat kiistää, mutta tosiasiassa näin se on. Sananvapaus ei tarkoita että kenenkään tarvitsee kuunnella sinua tai olla kanssasi samaa mieltä. Useimmissa tapauksissa missä sananvapaudesta ja sen riistosta valitetaan sosiaalisessa mediassa (pois lukien ihan oikeat diktatuurivaltiot) kyseessä on vain ylivoimainen konsensus siitä että se mitä sanot ei ole kiinnostavaa eikä kukaan halua kuunnella sinua. Jos sinut siis blokataan, et ole tullut sorretuksi, sinua ei vaan haluta kuunnella.
3. Suvaitsevaisuuteen ei kuulu suvaitsemattomuuden suvaitseminen. Tämä on se niin sanottu suvaitsevaisuusparadoksi, jonka Karl Popper määritteli 1945. Jos suvaitsevaisuus laajennetaan koskettamaan myös suvaitsemattomuutta, se tuhoaa itsensä. Siispä on täysin hyväksyttävää, ellei jopa pakollista, pidättäytyä tiettyjen näkemysten suvaitsemisesta.

Jos demokraattisesti valittu edustaja -- oli se sitten presidentti tai kuka tahansa -- käyttää sosiaalista mediaa ainoana kanavanaan, on se hänen oma valinta ja hän alistaa itse omat sanomisensa kyseisen sosiaalisen median säännöille. Jos siis hänen sanomisensa loukkaavat kyseisen palvelun sääntöjä, ne voidaan käsitellä sen mukaisesti. Ei ole kyseessä siis mikään sananvapauden loukkaus, vaan oma syy. Yhdysvaltain presidentillä, kuten millä tahansa muulla valtiollisella edustajalla, on mahdollisuus käyttää muita kanavia tiedottamiseen. Valkoisessa talossa esimerkiksi riittää, että ilmoitat pitäväsi pressitiedotteen ja siellä on salamana lauma toimittajia valmiina ottamaan ylös kaiken ja raportoimaan siitä. Toki sanomisia voidaan analysoida, niitä voidaan haastaa paikan päällä, mutta jos esimerkiksi Trumpin pressitiedotteista ei mitään muuta opittu, niin ainakin se, että hän ei paljon jää kysymyksiin vastailemaan. Tämä on hänen oikeutensa, vaikkakin se nähdään herkästi vastuun pakoiluna.

Jos siis ihan aidosti ollaan huolissaan sosiaalisen median vallasta valtiollisten toimijoiden sananvapauden portinvartijoina, olisi vain parempi lopettaa käyttämästä näitä. Sosiaalisessa mediassa on suuri potentiaali julkisen keskustelun lisääjänä, mutta valtiotason kommunikointiin se ei sovellu eikä sitä ole suoraan sanottuna mielestäni siihen edes tarkoitettu. On siis mieletöntä olla huolissaan siitä, miten palvelu jonka säännöt on tilin luontihetkellä hyväksytty päättääkin panna ne täytäntöön. Se toimiiko sosiaalisen median palvelut johdonmukaisesti sääntörikkeiden kanssa on taas sitten toinen keskustelu, mutta se pitäisi käydä nimenomaan kyseisen palvelun kanssa, eikä se liity millään tapaa vieläkään sananvapauteen.

Sosiaalisella medialla on monta haitallista vaikutusta yhteiskuntaan ja demokratiaan, mutta Trumpin estäminen niistä ei ole yksi niistä. Ei lähellekään.

Salasanojen Hallinta ja F-Secure Key (nyk. ID Protection)

Olen pitkään ollut F-Securen käyttäjä. Olen valmis maksamaan yritykselle, jotta saan hoidettua virustorjunnan, VPN:n, sekä salasanahallinnan. F-Secure Key oli ominaisuuksiltaan ehkä vähän vajavainen, mutta se teki tehtävänsä ja toimi kuin junan vessa. Jos sitä aikoo edes puoliksi olla tietoturvan kannalta kartalla, on jokaisella sivulla oltava oma salasanansa, joten kun kirjautumisia on useammalle sadalle sivulle, ei liene ihme että ne salasanat on parempi vaan laittaa johonkin muistiin kuin yrittää pitää kaikki muistissa, saatika käyttää yhtä ja samaa salasanaa. Aikojen saatossa minulla on kertnyt noin 250 salasanaa F-Secure Key:n hellään huomaan.

Sitten tuli päivä, kun F-Secure päätti päivittää ohjelmaansa. Siitä tuli ensinnäkin F-Secure ID Protection, ja siihen tuli (mobiili versioon) mukaan työkalu jolla voit seurata sähköpostiosoitteesi leviämistä internetin syövereistä pursuavissa listoissa, jotka sisältävät sinusta tietoja. En kiistä, etteikö se työkaluna olisi näppärä, mutta en tarvitse sitä kuin ehkä kahteen laitteeseen maksimissaan. Mutta koska sovellus oli uusi ja ihmeellinen, oli aika päivittää.

Se oli virhe.

Se mitä minulle EI kerrottu tämän päivityksen yhteydessä, on että sen lisenssit muuttuvat myös oleellisesti. Aiemmin Key oli siitä näppärä, että minulla oli kolmen käyttäjän lisenssi TOTAL pakettia. Kuten sanottua, se siis tarkoitti kolme asennusta F-Securen virustorjuntaa, kolme Freedomea, mutta Key oli poikkeus: sait asentaa sen niin moneen laitteeseen kuin halusit, sillä lisenssit menivät käyttäjän mukaan. Tämä oli hyvä, sillä tätä samaa tekee moni muukin sovellus. ID Protection kuitenkin muutti tätä tekemällä lisensseistä asennuskohtaisia. Tarvitsen lisenssejä kolmelle laitteelle, ja minulla on kolmen laitteen pakettilisenssi. Kaksi virustorjunta- ja freedome asennuksistas menee omiin laitteisiini, yksi kumppanille. Key:n kanssa tilanne on toinen, sillä tarvitsen salasananhallintaa jokaisessa laitteessa, koska en muuten pääse kirjautumaan sisään. Kumppani vaatii myös, joten hänellä on yksi lisenssi käytössä. Vanhassa systeemissä tämä tarkoittaa, minulla on yksi lisensi ylimääräistä. Nyt se tarkoittaa että minulla on noin kolme lisenssiä liian vähän. Tämä tarkoittaa siis että minulla ei ole vaihtoehtoina enää muuta kuin joko ostaa lisää lisenssejä (en muuten vitussa osta) tai vaihtoehtoisesti siirtää katsetta kohti muita vaihtoehtoja. Tämä ei sinänsä ole ongelma, mutta F-Secure tekee asioista vielä pykälän vittumaisempaa.

On salasananhallintaohjelmia, jotka vastaanottavat tiedostoja muista ohjelmista, mikäli haluat siirtää salasanasi johonkin toiseen ohjelmaan. Useimmissa ohjelmissa on myös tätä varten ihan ominaisuus, että voit myös viedä salasanasi tiedostoon siirtääksesi ne muihin ohjelmiin. F-Secure tavallaan tekee näin myös, mutta sen sijaan että he käyttäisivät .csv tiedostoa tai jotain muuta yleisesti hyväksyttyä formaattia (joka muuten käy jokaiseen sovellukseen jota olen tarkastellut vaihtoehdoksi), heidän ratkaisunsa on käyttää jotain omaa .fsk tiedostopäätettä, joka on tiedoston sisällön perusteella käytännössä joko JSON -muotoa tai jotain vastaavaa. Sen siirtäminen onkin sitten astetta hankalampaa. Bitwarden -- jota muuten suosittelen jo tässä kohtaa avoimen lähdekoodin ja erittäin edullisen hinnoittelun takia -- on yksi niistä harvoista jotka ottavat vastaan tätä tiedostoa salasanoja tuotaessa. Ongelma vain on, että kyseinen ohjelma ei osaa tuoda niitä oikein ja jättää suurimman osan salasanoista tuomatta, sillä jotain on muuttunut siitä kun ominaisuus on Bitwardeniin tuotu, ja siit kun F-Secure Key on viimeksi tätä omaa salasanojen tiedostoon vientiä tukenut. Tämä siis jättää vaihtoehdoksi käytännössä vain tuomisen manuaalisesti, eli käymään läpi yksitellen joka helvetin ikisen salasanan. Kuulostaako hauskalta? No ei vittu minustakaan, ainakaan kun läpikäytävää on enemmän kuin 10 riviä, saatika sitten yli 200. Jos nyt vaan F-Secure ei yrittäisi olla nokkela ja käyttäisi vaan kiltisti sitä .csv vientiä niinkuin muutkin. Ei tämä ainakaan kannusta jäämään asiakkaaksi jos se oli tarkoituis. Väsytys on hyvä taktiikka jos käyt metsällä, mutta ei sitä myynnissä kannata tehdä sillä asiakkaalla on pakoreittejä enemmän kuin sinulla on keinoja pitää asiakkuudesta kiinni.

Kuitenkin, mitä tässä olen nyt yrittänyt selvittää tätä F-Securen kanssa -- joilla muuten ei ole edes kunnollista yhteydenottolomaketta, vaan pitää mennä jonkun saatanan puhelinvaihteen, chat viritelmän tai yhteisötukifoorumin kautta, koska heillä ei ole näköjään intressejä ylläpitää minkäänlaista kunnollista asiakastukea -- on käymässä hyvin selväksi että hinnoittelumalli on kaikessa hiljaisuudessa vedetty aivan tappiin dollarin kuvat silmissä, eikä muutosta ole tulossa. Ei tämä varmaan harmittaisi, jos nyt en olisi ensinnäkään maksanut tätä naiivina poikana kahdeksi vuodeksi ennakkoon, ja jos olisi asiasta edes ilmoitettu että tämäkin osa tässä paskassa muuttuu. Tietysti eihän se varmasti menisi asiakkaille purematta läpi, jos siitä etukäteen ilmoitettaisiin, joten ymmärrettävästi se on helpompi vain hissuksiin todeta että näin se nyt vaan on, deal with it. On selvää että koska hinnoittelumalli on mitä on, minulle ei jää muita vaihtoehtoja kuin... ne kaikki vaihtoehdot, joita on. Ja niitähän on paljon.

Salasanojen hallinta siirtyy täysin Bitwardeniin. Tällä hetkellä F-Securen viritelmä ei toimi Firefoxilla, joten jo siitäkin syystä siirto tulee tapahtumaan, jahka saan tämän manuaalisen kopiointiurakan valmiiksi. Haluaisin mieluusti antaa F-Securelle mahdollisuuden, sillä vaikka säästäisin oikeastaan aika pirusti rahaa siirtymällä Bitwardeniin ja hankkimalla mm. virustorjunnan ja VPN:n jostain muualta, se oli jotenkin mukavaa kun kaikki sai yhdeltä toimittajalta kerralla ilman vaikeuksia. Nyt vaikeuksia on väkisin tungettu tuohon palveluun, joten jos minun tarvitsee nähdä vaivaa, haluan sitten nähdä sen vaivan ja ainakin hyötyä siitä jotain.

En ole vielä päättänyt muiden ohjelmien toimittajasta, mutta mitä olen tutkinut asiaa, minulla on muutama VPN palvelu mielessä. Virustorjunta on sikäli yhdentekevä, joten sen nyt voi ottaa melkeinpä mistä vain.

 En suoraan sanottuna haluaisi vaihtaa tätä mihinkään, mutta on selvää että vaihtoehtoja minulle ei ole jätetty. F-Secure ei ole korvaamaton, eikä sen kannattaisi käyttäytyä niin. Siinä missä Key oli aluksi vain kiva pieni lisä tähän pakettiin, salasananhallintaohjelmasta on tullut korvaamaton väline. Joten miksi hemmetissä maksaisin kellekään siitä, että palvelua huononnetaan ja hintoja vain nostetaan?

Jos keksit syyn, kerro se minullekin.

Hyvästi Sosiaalinen Media (toivottavasti)

Moni varmasti on haaveillut pitävänsä taukoa sosiaalisesta mediasta. Facebook, Twitter, Instagram, Snapchat, TikTok... mitä näitä nyt olikaan. Kaikkia yhdistää yksi tärkeä asia: ne vaativat huomiota jatkuvasti. Olin joskus erittäin pahasti kiinni sosiaalisessa mediassa. Se on kuin huume, joka ottaa jatkuvasti, antamatta mitään takaisin. Siitä tulee tapa, rituaali, jonka toistat joka aamu. Heräät, avaat puhelimen, selaat sitä sosiaalista mediaa mitä yleensä selaat, menet vessaan puhelin mukana ja jatkat somettamista aina siihen asti kunnes pitää mennä töihin. Siellä somettaminen jatkuu ja täyttää kaikki tyhjät ajanjaksot, kahvitauot, vessatauot ja joskus jopa varsinainen työnteko kärsii siitä. Olen varma että tämä kuulostaa monen korvaan tutulta, vaikka asiaa ei olisi tullut juurikaan ajatelleeksi.

Itselläni irtiotto sosiaalisesta mediasta tuli mieleen alunperin joskus vuonna 2011. Olin juuri päässyt armeijasta ja olin kuten kuka tahansa ikäiseni siihen aikaan: nuori, ajan hermolla ja tottakai Facebookissa. Minulla oli satoja "kavereita". Osa sukulaisia, osa vanhoja koulukavereita, osa ystäviä ja osa myös ihan vain jotain tuttavia joita olin tavannut milloin missäkin. Armeijakavereita oli myös, tietenkin, koska halusin tietää mitä heille kuuluu myös sen jälkeen kun siviilielämä kutsuu. Yksityisyys internetissä ei ollut asia josta olisin ollut missään vaiheessa huolissani, koska olin kasvanut vanhan internetin aikaan. Internetin, joka oli anonyymi, jossa nimimerkki oli kuin uusi identiteetti (etenkin IRC-Galleriassa, ne muistaa jotka muistaa) ja jossa pystyi kirjoittelemaan suhteellisen vapaasti, ilman että missään vaiheessa olisi tullut mieleenkään että joku kerää näitä tietoja ja käyttää niitä sinun profilointiin. Internet oli oleelliseesti erillinen osa todellisesta elämästä ja omasta aidosta indentiteetistä ja niiden välinen kuilu oli valtava. Siihen aikaan internet nähtiin paikkana, jossa ei voinut olla todellisia kontakteja tai ihmissuhteita. Kaikki oli vain leikkiä, epäaitoa. Ei siitä voinut tulla mitään todellista. Jos katsoo nyt esimerkiksi sitcom-sarjoja, jotka on tehty joskus 2000-2010 vuosien välillä, siellä täällä voi nähdä viittauksia mm. nettideittailuun, joka nähtiin häpeällisenä; kuinka säälittävä ihmisen pitää olla, että ei voi löytää kumppania oikeassa elämässä? Internet oli internet ja sitten oli erikseen "oikea elämä".

Olin tykännyt Facebookissa kaikesta, mistä tykkäsin oikeasti. Olin valmis antamaan kaikki tiedot mitä minulta vain pyydettiin, koska halusin tuoda identiteettiäni esille kaikille muillekin. Se oli itsensä ilmaisemista, samoin kuin sitä saattoin oman huoneensa seinälle laittaa niiden artistien ja näyttelijöiden julisteita, joista piti. Se oli tärkeää, ja on monelle edelleen. Varjopuolet kuitenkin tulivat jossain vaiheessa ilmi, kun huomasin että minulla oli Facebook kaverina ihmisiä joita en oikeasti tuntenut lainkaan. Se alkoi jossain vaiheessa tuntua suorastaan ahdistavalta, että ihminen jonka olen nähnyt ehkä tasan kerran jossain baarissa oli nyt yhtäkkiä tietoinen kaikesta mitä teen. Poistin muutamia "kavereita" ja harvensin omaa sosiaalisen median piiriäni. Poistin ensimmäisen kerran Facebook tilini joskus 2011 lopulla tai 2012 alkupuolella, kun olin varma että Google+, tuo Googlen julkaisema ja sittemmin 2019 suljettu sosiaalisen median palvelu, tuli kuvioihin. Olin varma että tämä on tulevaisuus. Pidin siitä, että pystyin lajittelemaan kontaktit piireihin, ja jakaa päivityksiä elämästäni sen mukaan, mihin piiriin ihmiset kuuluvat. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun palasin Facebookiin, kun huomasin, että kukaan muu ei ollut valmis edes ottamaan palvelua kunnolla käyttöön. Jatkoin elämääni Facebookissa kuten ennenkin. Sitten, joskus vuonna 2013, tuli se hetki joka muutti suhtautumistani sosiaaliseen mediaan pysyvästi.

Edward Snowden on nimi jonka jokainen varmasti nykyään tunnistaa, enemmän tai vähemmän. Kun paljastui miten paljon Facebook, Google ja muut yhtiöt keräsivät dataa ja mihin tarkoitukseen tätä dataa käytettiin, heräsin pysyvästi omaan käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. Löysin itseni tilanteesta, jossa olin antanut tarkat tiedot omasta persoonallisuudestani, omista mieltymyksistäni, poliittisista suuntautumisistani ja aivan kaikesta muusta, ymmärtämättä lainkaan mihin tätä tietoa käytetään. Tietysti luulin alun perin että kyseessä on vain palvelu jolla voit pitää yhteyttä ystäviisi ja sukulaisiin, mutta pian tajusin olevani vain tuote, jota jalostetaan markkinoinnille. Kaikki mainokset alkoivat näkymään entistä selvemmin, niiden personoinnista johtuvat tarkkuus oli nyt ilmiselvää. Olin suoraan sanoen kauhuissani. Meni muutama vuosi, mutta poistin Facebook tilini uudestaan. Tällä kertaa olin jättänyt Twitterin kanavaksi jota kautta minuun sai yhteyden. Sitäkään ei kuitenkaan kukaan tuttavistani oikeastaan käyttänyt, koska Twitter ei ollut siihen aikaan vielä löynyt läpi Suomessa juuri lainkaan. Olin itse liittynyt Twitteriin joskus 2009, kun palvelu oli vielä suhteellisen tuore, joten olin varmaan siinä mielessä mukana ensimmäisten suomalaisten joukossa jotka liittyivät palveluun. En ollut kovin aktiivinen, mutta armeija aikana erityisesti jaoin paljon päivityksiä, eli twiittejä, tekemisistäni kun olin sääpäivystyksessä ja yöt olivat tylsiä ja pitkiä. Kuitenkin johtuen ystävien haluttomuudesta siirtyä käyttämään Twitteriä, palasin jälleen Facebookiin, ehkä vuosi pari sen jälkeen kun olin poistanut tilini. Tilin poisto tapahtui vielä ainakin kerran -- kuten myös takaisin liittyminen -- kunnes päästään tähän hetkeen.

Poistin Facebook tilin uudestaan 26.09.2020 ja tällä kertaa päätökseni on erittäin todennäköisesti pysyvä. Facebookin merkitys on vähentynyt suunnattomasti viime aikoina, enkä ollut seurannut sitä kovin aktiivisesti enää moneen vuoteen. Päätkösen pysyvyys tuntuu suurelta, sillä tavallisesti minulla on tullut vahva FOMO, lyhenne sanoista "Fear of Missing Out" tai vapaasti suomennettuna "paitsijäämisen pelko". Kyseessä on sosiaalinen ahdistus joka tulee siitä tunteesta, että jäät jatkuvasti jostain paitsi. Se on pelko, joka ei ole vain sattumaa, vaan johon sosiaalisen median palvelut ovat ohjelmoineet käyttäjiään jo iät ja ajat saadakseen heidät pysymään alustoillaan mahdollisimman pitkään. Kun poistin Facebook tilin jälleen kerran, en tuntenut hiventäkään pelkoa että jäisin jostain paitsi. Samoin kävi, kun poistin myös Instagramin: en koe pelkoa, surua tai menetystä. Koen vain mielenrauhaa. Otaksun että kun seuraavana leikkauslistalla on WhatsApp, siitä saattaakin tulla jo jonkinasteista paitsijäämisen pelkoa, mutta koska olen tärkeimmille tuttavilleni jo sanonut että minuun saa yhteyden edelleen puhelimitse tai Signalin kautta (vähän kuin WhatsApp, mutta parempi ja turvallisempi) en usko että se tulee olemaan mikään hirveän suuri vaiva. Nähtäväksi jää kauanko kestän olla ilman. Voin jo nyt veikata, että halu palata WhatsAppin käyttäjäksi tulee olemaan suuri jo pelkästään siksi, että se on niin yleisesti kaikilla käytössä, mutta yritän silti tehdä kaikkeni pysyäkseni päätöksessä.

Facebookin poistaminen omasta elämästään ei ole mitenkään uniikki ajatus enää tällä vuosikymmenellä. #DeleteFacebook on trendannut muunmuassa Twitterissä jo ties kuinka pitkään, sekä kun Netflix julkaisi 2020 dokumentin "Valvontakapitalismin Vaarat" (The Social Dilemma) yhä useampi ennen asiaa sen kummemmin pohtiva sai sytykkeen harkita omaa suhdettansa sosiaaliseen mediaan. Samoin kuin Google, Facebook kuitenkin ulottuu yllättävän syvälle ja näiden täydellinen poistaminen omasta käytöstään tarkoittaisi monen muunkin asian poistamista (kuten tämä Googlen omistama alusta josta juuri luet tätä kirjoitusta) ja tekisi elämästä erittäin epäkäytännöllistä, kun vaihtoehtoja ei vielä ole riittävästi. Kuitenkin alkuun pääsee hyvin vaihtamalla muutamia asioita ja tekemällä pieniä muutoksia omiin tapoihinsa. Voisin jatkossa kirjoittaa näistä lisää ja tarjota vinkkejä niille, jotka haluavat edes hieman rajoittaa oman datansa leviämistä. Seuraavassa kirjoituksessani aion listata palvelut joita käytän itse. Ne eivät tietenkään takaa täydellistä irroittautumista, mutta pienikin muutos on muutos parempaan.

Kun olen tässä nyt miettinyt yhä enemmän internetin nykytilaa ja sosiaalisen median valtaa, on selvää, että mennyttä ei saa enää takaisin. Vaikka taistelen sitä vastaan, muutos on tullut pysyäkseen ja jossain vaiheessa minun itsenikin on vain pakko hyväksyä se. Mutta haluan silti uskoa että valinnoilla on merkitystä, ja kun valitsen käyttää palveluita jotka toimivat eettisemmin datani suhteen, se antaa muillekin syyn vaihtaa omia tottumuksiaan ja on pidemmässä juoksussa parempi kaikille. Olen ehkä naiivi tässä uskossa, mutta koska vaihtoehto on vain alistua nykytilanteeseen ja katsoa kuinka maailma ajaa itseään tuhoon, on minun pakko uskoa.

Onko missään mitään järkeä muuten?

Kirkko on tullut takaisin

Sinä päivänä kun täytin kahdeksantoista, erosin kirkosta. Syyt olivat ne tavalliset: en usko Jumalaan, en koe kirkon kannattavan samoja perusarvoja kuin mitä itse kannatan, en halua maksaa kirkollisveroa ja tukea sitä järjestelmää, enkä todellakaan halunnut yhdistää itseäni niihin saatanan fanaatikkoihin jotka tyrkyttävät Herran siunausta aamusta iltaan jokaiseen väliin mihin vain saavat äänensä kuulumaan. Tätä alusti jo alaikäisenä Kotkan Karhulan torilla lyhyt keskustelu muutaman käännyttjän kanssa keskustelu, jotka kovasti yrittivät saada minua uskomaan että he ovat oikeassa, minä väärässä ja kaikki mielipiteet siltä väliltä ovat joko saatanan tekosia tai muuten vain paskaa. Eräs päivä myös jehovantodistajat kävivät ovellani ja kyselivät mitä kuuluu minun ja Jumalan väliseen suhteeseen. Totesin että ei kiinnosta ja löin oven heidän edestään kiinni. Se on minun yksityinen asia ja se ei paljoa muille kuulu.

Kuluu muutama vuosi. En ajatellut asiaa se koommin, sillä mitä sitä murehtimaan. Salama ei iskenyt kirkkaalta taivaalta minua hengiltä, en muuttunut suolapatsaaksi, eikä Jumala ottanut minuun suoraa telepaattista yhteyttä; ennen tai jälkeen eroamisen. Elämän tilanne oli tasaista, välillä epätasaista. Sitä samaa mitä se olisi ollut muutenkin, kirkolla tai ilman. Kun ikää tuli lisää, huomasin olevani puhdas ateisti, ehkä pienellä ripauksella agnostisismia. En pidä Jumalaa todennäköisenä selityksenä mihinkään, mutta koska en voi sataprosenttisesti asiaa varmentaa, tyydyn pitämään neutraalin "ihan sama" -kannan. Tämä toimi minulle hyvin.

Sitten homojen oikeudet alkoivat saavuttaa valtamediassa selkeästi enemmän pitoa. Itse ylpeänä heteromiehenä (koska vaikka moni toisin kehtaa väittää, siitä saa olla ylpeä, kunhan ei vain tee sitä alentamalla muiden ihmisarvoa) huomasin, että maailmassa on epätasa-arvoa. Tietysti valkoisena cis-heterona nämä asiat eivät juuri iholle tulleet. Siksipä se olikin ensiksi hieman omituista, että asia ylipäätään kiinnostaa. Myönnän, pienen hetken ehdin epäillä olisiko minun seksuaalinen identiteettini sittenkin vähän vinksallaan, mutta koska en asiaan ole vieläkään saanut mitään vastausta toiseen suuntaan, jouduin toteamaan että ei, olen yhä hetero enkä siitä juuri muuksi muutu. Silti kuitenkin muiden ihmisten kokema epätasa-arvo alkoi huolettaa (kuten myös naisten epätasa-arvo, josta olen jo aiemmin kirjoittanut jotain). Homoseksuaaleilla on ollut koko pienen ikäni (tai mitä siitä on ainakaan pitkäaikaiseen muistiin jäänyt) oikeus rekisteröityyn parisuhteeseen. Oletusarvo minulle oli, että tämä oli vähän kuin avioliitto, mutta eri nimikkeellä. Selvisi kuitenkin, että näin ei ollut. Monta perusoikeutta uupui yhä, eikä ketään tuntunut kiinnostavan. Ei minuakaan kiinnostanut, ennen kuin asiasta sai lisää tietoa ja tilanne oli paremmin esillä ja julkisen keskustelun kohteena. Kaikki tietävät mitä siinä sitten lopulta kävi ja vaikka tilanne ei ole vielä täydellinen, askeleita on otettu jo oikeaan suuntaan.

Pitkään myös ajattelin kirkkoonkuulumattomuuteni olevan hyvä asia. Tuntui että kaikki jotka vastustivat uutta avioliittolakia, perustelivat kantaansa lähinnä uskonnolla. En halunnut liittää itseäni siihen porukkaan, joka estää muiden ihmisten tasa-arvoisen kohtelun ihan vain siksi että jokin vanhan testamentin osa sanoo näin (etenkään kun vanha testamentti nyt on muutenkin täynnä asiaa jotka eivät kuulu millään tapaa moderniin yhteiskuntaan). Sitten tapahtui kuitenkin jotain. Eräänlainen valaistuminen. Kirkon sisältä löytyy ääni joka vastustaa nykyistä kantaa. Tämä seikka sai minut miettimään asiaa uudestaan. Kirkosta eroavien määrä nousi huomattavasti hetkessä, kun aloite uudesta avioliittolaista hyväksyttiin. Käytännössä siis se sama porukka, johon en halunnut itseäni yhdistettävän, alkoi jo pakenemaan omien ennakkoluulojen ja fobioiden pohjalta ja näytti siltä että inhimillisyys on tulossa takaisin kirkkoon.

Mietin asiaa pitkään, kunnes lopulta ratkaisuja oli jäljellä enää yksi: minun tulee liittyä takaisin kirkkoon.

Aiemmat syyt miksi erosin kirkosta olivat menettäneet merkityksensä. En edelleen usko Jumalan olevan olemassa. En halunnut tukea rahallisesti järjestelmää joka syrjii muita ja kun tässä muuttui oleellisesti samalla myös kirkon suhtautuminen homopareihin, tukeminen ei enää ollutkaan niin huono idea. Ja tietysti koska fanaatikot ovat nyt poistumassa pilaamasta ilmapiiriä, edustaa kirkko minulle enemmän inhimillisyyttä ja empatiaa. Vaikka en usko jumalaan, uskon kirkkoon. Uskon siihen, että seurakunta toimii jäsentensä hyväksi ja on valmis miettimään asioita uudestaan, mielummin kuin pyrkimään olemaan kehityksen jarru ja moraalin tekopyhä vartija. Raamattu kirjana on tulkinnanvarainen. Sitä ei ole kirjaimellisesti tulkittu Suomen ev. lut. kirkossa enää pitkään aikaan, joten miksi nyt pitäisi yhtäkkiä tehdä poikkeus tähän? Kari Mäkinen, jota haluan myös kiittää rohkeudestaan olla eri mieltä ja sanoa sen mielipiteen, joka ei välttämättä ole se suosituin ainakaan joidenkin seurakunnan jäsenten joukossa, on uskaltanut kyseenalaistaa kirkon suhtautumisen raamattuun ja sen oppeihin. Uudessa testamentissa puhutaan paljon rakkaudesta ja armosta. Miksi sitä ei siis pitäisi kuunnella enemmän, kuin vanhan testamentin armotonta ja tiukkalinjaista Jumalaa? Evankelis luterilainen kirkko pohjaa itsensä enemmän uuden testamentin sanomaan, joten vanhan testamentin siteeraaminen uskon asioissa on melko härskiä raamatun väärinkäyttöä sen seurakunnan jäseneltä, joka on myös nimetty henkilön mukaan joka aikoinaan nousi ylös ja haistatti vallitseville ajatuksille pitkät.

Mikäli kirkko jatkaa samaa linjaansa ja on yhä enemmän läsnä ihmisten elämässä ja mukautuu seurakuntansa huolien ja tarpeiden mukaan, haluan ylpeästi tukea tätä järjestelmää.

Tietysti, jos kanta muuttuu ja ote lipsuu, aina voi erota uudelleen.

100-vuotias Suomi -- kauniin neidon kuolonkorinaa

Oi maamme Suomi ja miten se nyt menikään. Hyvinvointivaltio, Pisa -tulosten ykkönen, paras maa elää... Kaikkea tätä ja paljon muuta! Näin on ainakin väitetty jo niin kauan kuin minä muistan ymmärtäneeni puhuttua ja/tai kirjoitettua kieltä, joka ei ole kovin kauaa isossa mittakaavassa, mutta tarpeeksi kauan, että osaan tunnistaa paskanpuhujat niistä tavallisista, rehellisistä ihmisistä. Olen sattunut syntymään tänne kylmään ja paikoin synkkään (mutta ei niinkään huonolla tavalla, vaan sellaisella pullantuoksuisella, 'mustaa kahvia ja pimeä hiljainen talviaamu' -tavalla) pohjolaan. Se on minulle erityisen rakas ja tärkeä paikka elää ja mikäli joskus solujakautumisesta tulee ns. "mun juttu", niin ehkä tuotokseni voivat tänne syntyä ja elää. Kuitenkin sen kulissin takana jota minunkin silmieni edessä on pidetty niin pitkään kunnes kasvoin tarpeeksi isoksi ja kykenin kurottamalla katsomaan sen taakse, on kytenyt sitä samaa mitä tavallisesti kauhistellaan muissa maissa ja jollaista ei koskaan voi tapahtua täällä pohjantähden alla.

Suomen hyvinvointivaltion kulmakivet ovat olleet hyvä terveydenhuolto ja neuvolapalvelut, hyvät päiväkodit ja ammattitaitoiset työntekijät, hyvä ja ilmainen koulutus ja ennen kaikkea toimiva sosiaaliturva, joka pitää huolta niistä jotka uhkaavat tippua pois kyydistä. Talvi- ja jatkosodan teemana oli -- Suomen puolustuksen lisäksi -- "kaveria ei jätetä". Tämä sama teema heijastui sodan jälkeiseen yhteiskuntaan ja on ollut sitä mihin olen itse syntymästäni asti tottunut. Jos joku ei meinaa pärjätä, häntä autetaan. Kuitenkin tässä vuosien saatossa monet eri tahot -- erityisesti poliittiset sellaiset -- ovat saaneet päähänsä jonkinlaisen pinttymän; sosiaaliturva on ylimääräinen kulu.

Budjettiriihessä siltä se varmasti näyttääkin. Mokomatkin köyhät ja vaivaiset, menisivät töihin niin ei tarvitse sossun luukulla ravata! Tietysti, töitä ei ole ja jos on, ne ovat lähinnä puhelinmyyntiä tai muuten vain tavalliselle, ei masokistiselle ihmiselle sopimattomia töitä. Ja tämän lisäksi ne sijaitsevat monen sadan kilometrin päässä omasta kotipaikkakunnasta, joten mikäli et ole valmis muuttamaan (lue: jos sinulla ei ole asuntolainaa, asuntoa ja/tai muita velvoitteita jotka tekevät sen käytännössä mahdottomaksi) olet aika pitkälti kusessa. Puhutaan työvoimapulasta ja työttömyyden noususta yhtäaikaa, kun pitäisi puhua työvoiman kohtaamisen puutteesta. Politiikan lemppari on tähän tarjota aina keppiä, koska köyhiä voi kurittaa miten haluaa, ovathan he kuitenkin jollain tapaa itse aiheuttaneet tämänhetkisen tilanteensa.

Eli nyt kun työttömät ovat työttömiä ja ei ne kuitenkaan mihinkään töihin edes halua, mitä tehdään? Ensin Kokoomusvetoinen hallitus päätti, että ei se kunta kuitenkaan mitään osaa joten siirretään sosiaalitoimen työt Kelan hoidettavaksi. Paperilla se varmasti näytti tosi hyvältä: byrokratia vähenee kun luukkuja on kahden sijaan vain yksi, digitalisaatiolla voidaan siirtää sossun asiakkaat täyttämään hakemuksensa netissä niin ei tarvitse paperia pyöritellä niin paljoa ja kunnat sekä valtio säästää ihan silkkaa rahaa. Mikä tässä voi mennä pieleen?

Kelalle annettiin noin kaksi vuotta aikaa kouluttaa ja palkata lisää henkilöstöä, jotta tuleva massiivinen työn määrä saadaan edes jotenkin hoidettua annetuissa määräajoissa. Kaksi vuotta käytettiin... no, mihin nyt sitten käyttivät, koska tilanne nyt puhuu karua kieltä siitä todellisuudesta, missä monet suomalaiset elävät tälläkin hetkellä hallituksen aivopierujen takia. On totuus, että tällä hetkellä hakemusten käsittelyssä menee laittoman pitkään. Valitusten käsittelyssä menee vielä pidempään. Osan koko toimeentulo on siis käytännössä nyt muutaman idiootin varassa, jotka eivät päätöksistä päätellen joko osaa lukea, ymmärrä lukemaansa tai eivät vain viitsi lukea hakemuksia läpi. Kela jättää köyhät tyhjän päälle, ja pahoittelee tilannetta käytännössä toteamalla "sori siitä". Niin. Pahoittelut, ette nyt sitten näköjään syö enää. Ai lääkkeitäkin pitäisi olla? No ehkä nyt pärjäät ilman, eiks jeh?

Satavuotias Suomi-neito nostaa kätensä kasvoille niin saatanan isoon facepalmiin, että siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu. Yksi kulmakivi on vedetty alta pois ja koko torni heiluu. Kela ei onnistunut kouluttamaan kahdessa vuodessa henkilöstöään, eikä saanut palkattua päteviä ihmisiä, koska heille ei syystä tai toisesta kelvannut jo valmiiksi osaavat sosiaalitoimen työntekijät. Tarkoitus oli leikata byrokratiaa ja samalla saatiin koko helvetin koneisto jumiin. Pahoittelut ovat tervetulleita, mutta eivät läheskään riittäviä. Pahoitteluilla ei makseta lääkkeitä. Pahoitteluilla ei makseta tarpeellisia terapiakäyntejä. Pahoitteluilla ei osteta ruokaa tai makseta vuokraa. Pahoittelut eivät riitä siihen, että jätetään selvästi hakemukset kokonaan lukematta ja lähetetään takaisin kirjeitä missä on ladeltu silkkaa paskaa. Jälkiviisaana siirtymä olisi kannattanut tehdä asteittain. Pitää väliaikaisesti sosiaalitoimen palvelut ja Kelan palvelut päälekkäin ja siirtää niitä pikku hiljaa Kelan hoidettavaksi. Samalla olisi pitänyt palkata ne sosiaalityöntekijät jotka jo valmiiksi tietävät mitä tehdä. Nyt vain haluttiin keksiä pyörä uudestaan ja sitten meni sormi suuhun kun pyörästä tulikin neliö. Vielä parempi olisi siirtyä kokonaan perustuloon, jota monet puolueet ovat ehdottaneet ja jota Kela nyt kokeilee sangen riittämättömissä määrin.

Sen kaiken lisäksi koulutukseen on tehty heikenn-- siis korjaan "tehostavia toimenpiteitä". Koska luonnollisesti on tunnettu tosiasia, että kun mistä tahansa tutkimuksesta leikataan pois ja vaaditaan parempia tuloksia, tuloksia alkaa yhtäkkiä ilmaantumaan kuin sieniä sateella, ainakin jossain vaihtoehtoisessa ulottuvuudessa. Tässä ulottuvuudessa rahoituksen määrä ja tutkimuksen laatu on aikalailla suoraan verrannollisia. Perustutkimus ei tuota suoraan teollisuuden ja markkinoiden käyttöön soveltuvia sovellutuksia, mutta se luo pohjaa niille. Tämä totuus on unohtunut ainakin herra insinöörin hallituskaudella. Insinööri näkee vain rahaa ja numeroita, mutta ei ymmärrä mitä niillä tehdään. Insinöörin idea on vain muuttaa numeroita pienemmäksi, mutta insinööri ei myöskään näe pidemmälle eikä ymmärrä, mitä vaikutuksia tällä on tulevaisuuteen. Insinöörin tehtävä ei ole keksiä uutta, vaan keksiä uusia sovellutuksia vanhan pohjalta. Siksi insinööri on huono koulutuksen uudistaja. Hyvä keksimään nerokkaita käytännön sovelluksia, mutta huono ajattelija.

Sitten vielä terveydenhuolto ja päiväkodit. Päiväkoti on vieläkin joidenkin mielikuvissa vain paikka, minne lapset viedään leikkimään siksi aikaa kun äidit ja isit käy töissä. Ja jos äidit ja isit eivät ole työssä, ei päiväkotiakaan oikeastaan tarvita. Kyllähän se lapsi voidaan kotonakin kasvattaa. Sikäli väite ei ole väärin, mutta ei se ole kyllä ihan tarkalleen oikeinkaan. Päiväkodissa on töissä ammattilaisia, jotka eivät vain leiki lasten kanssa, mutta myös auttavat lapsen kehitystä pedagogisesti ja auttavat lasta valmistautumaan elämään. Kotona kasvatettu lapsi ei ole automaattisesti muista jäljessä, mutta päiväkodissa kasvatettu lapsi saa käyttöönsä ammattilaisten näkemykset, puhumattakaan sosiaalisten taitojen kehittymisestä joka tapahtuu väistämättä vuorovaikutuksesta muiden lasten kanssa. Oma äitini on lastentarhan opettaja ja oli lastentarhan johtaja. Minuun ja sisaruksiini on käytännössä kokeiltu vähän kaikenlaisia kasvatusmetodeja ja voin sanoa, että niiden ansiosta -- ei niinkään niistä huolimatta -- minustakin on kasvanut suht tasapainoinen yhteiskunnan jäsen joka osaa ottaa muut huomioon ja puolustaa niitä jotka eivät itseään osaa tai jaksa puolustaa. Päiväkodin tarjoama varhaiskasvatus on tärkeää lapsen kehityksen kannalta. Siksi on järjetöntä olettaa, että subjektiivista päivähoitoa rajaamalla voidaan jotenkin tehostaa lapsen kehitystä. Toki, työtön äiti ja/tai isä voi olla kotona lapsen kanssa ja sekin on lapselle hyväksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kotiäiti tai -isä on lapselle kaikki mitä kasvava pieni ihminen tarvitsee.

Terveydenhuolto ja sote-uudistus taas on osoittautunut jopa hengenvaaralliseksi, kuten tästä YLE:n jutusta ja siinä mainitusta Facebook päivityksestä käy ilmi. Esimerkiksi Kymenlaaksossa terveyskeskuspäivystys on selvästi lähtenyt alaspäin, kun Kouvolan keskussairaalan toimintoja on siirretty Kotkaan -- noin 60 kilometrin päähän. Tämä on riski akuuteissa tapauksissa, mutta näennäisesti ainakin rahaa säästyy. Mikäli edellä linkkaamassani tapauksessa ei olisi toimittu itse aktiivisesti toiminnan puutteiden dokumentoinnissa, maailmassa olisi yksi pieni ihminen vähemmän. Tämä ei ole millään tapaa hyväksyttävää. Terveydenhuoltoa ei voida siirtää kauemmas ihmisistä. Sote-uudistusta on syytetty lähinnä rahan siirtämisestä osakkeenomistajien taskuun ja kun laatu on jo nyt heikentynyt selvästi, tämä vaikuttaa yhä enemmän oikealta arviolta. Valinnanvapaus näyttää olevan enemmänkin vapaus valita, minkä terveyskeskuksen pihaan tai odotusaulaan lapsi tai vanhus kuolee.

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Se on itsenäiselle valtiolle ylpeydenaihe, mutta sitä varjostaa moni huono seikka. Itsenäisyyttä on jouduttu puolustamaan sodassa ja paljon hyvää on rakennettu sinä aikana. Nyt kuitenkin sitä nakerretaan hiljalleen pois, heikentäen hyvinvointivaltiota ja sen tuomia edistysaskeleita. Mikäli perustuksia jatkuvasti tuhotaan huonoilla päätöksillä, olemme pian taas samanlainen kehitysmaa, kuin mitä ennen sotia. Panostaa tulisi koulutukseen, terveydenhuoltoon, päiväkotiin ja sosiaaliturvaan. Näyttää tosin pahasti siltä, että näitä nimenomaan halutaan poistaa. Niistä tulevat kulut nähdään vain turhina menoerinä, eikä missään vaiheessa ymmärretä, että ne menoerät kantavat hedelmää pitkällä tähtäimellä. Näiden menoerien ansiosta Suomessa asuu hyvin koulutettua kansaa, josta lähes jokainen osaa lukea ja kirjoittaa. Innovaatioita halutaan, mutta ei olla valmiita jatkamaan sitä panostusta, jota ne vaativat. Siksipä tähän voi vain todeta samaa mitä nähtiin taannoin erään mielenosoituksen banderollissa: "tunkekaa innovaatiot perseeseenne*".

Suomi elää vielä ja voi hyvin. Vielä sitä voidaan hyvinvointivaltioksi kutsua. Mutta mikäli tilanne jatkuu kuten se on nyt jatkunut jo jonkin aikaa, asian voi ilmaista kuten sotamies Sihvonen Tuntemattomassa Sotilaassa:

"Niin kuolee suomalaista nyt. Loppu tuli tästä maasta."

------------------------------------------------------------------------

* Tätä lausetta aikoinaan professorit ja muut kauhistelivat, olettaen sen tarkoittavan kirjaimellisesti innovaatioiden hylkäämistä. Kuitenkin jokainen jolla edes kaksi aivosolua osaavat hangata toisiaan yhteen oikealla tavalla voivat arvata, että kyseessä on enemmän sarkastinen lause. Innovaatiot ovat tärkeitä, mutta niistä ei ole paljoakaan hyötyä, jos ei ole ketään innovoimassa.

Julma media

En yleensä tykkää puhua politiikkaa, en ainakaan enää nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Syitä on monia, joista tärkein lienee se, että siitä on monia mielipiteitä ja se on aikalailla kuin persereikä: jokaisella on sellainen, se haisee, eikä kiinnosta ketään. Aiheena se on kuitenkin tärkeä joten helvetti. Let's go.

Heräsin tänään vähän mielenkiintoiseen uutispariin. Ensin Suomen kuvalehti paljastaa, että Yleisradion johto vaiensi toimittajiaan pääministeri Juha Sipilän jääviyskysymyksessä Terrafamen alihankkijan ympärillä, ministerin itsensä toimesta. Tätä juttua vahvistamaan on kolme nimetöntä toimittajaa, jotka myös paljastivat pääministerin olleen yhteydessä YLE:n journalistiseen johtoon ja kritisoineen häneen kohdiustuvaa uutisointia. Pääministeri itse kertoo myös luottamuksensa Yleisradioon levinneen niin sanotusti käsiin, eli Sipilä lähti nyt sitten siihen Persuilta opitulle uhriutumislinjalle, minkä ei pitäisi kyllä tulla kenellekään yllätyksenä, onhan sitä tässä jo muutama vuosi katseltu sivusta ja ehditty ottaa parit muistiinpanot.

Sitten tulikin Yle Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja sanoi, että höpö höpö, laitamme asioita vain mittasuhteisiin. Mikä tietysti kuulostaa ihan järkevältä. Tosin, en ymmärrä millä perusteella tällainen asia ei ole keskusteluohjelman aiheen arvoinen?

Ei ole mitenkään salaisuus että suomalainen politiikka on aika helvetin hämärää. Vähiten korruptoitunutta, ehkä, mutta edelleen siinä on elementtejä jotka -- vaikka eivät ole laittomia -- ovat moraalisesti vähintäänkin todella todella väärin. Erityisesti Kokoomus on tässä todella erikoistunut, olemalla ensin päättämässä sote-uudistuksesta, valmistelemassa valtion ja kuntien ostoja yksityiseltä terveydenhuollolta ja sitten sulavasti yhdellä ranneliikkeellä siirtymällä yksityisen terveydenhuollon yritysten pesteihin, joissa nämä ostot voidaan ottaa vastaan. Eikä kukaan sano mitään. Yle tekee uutisen, muut uutistoimistot tekevät ehkä uutisen tai kaksi, mutta kukaan ei kysy sitä mikä on erityisen tärkeää: miten helvetissä tämä on yhä laillista? Vaikka mitään lakia ei rikottaisi, jos se on moraalisesti epäilyttävää niin kansa -- tai ainakin se osa kansasta jota tällainen suhmurointi kiinnostaa -- älähtää ja kysyy terävästi miten tämä on mahdollista. Siitä ei pitäisi vaieta, siitä pitäisi puhua niin kauan kunnes asiaan saadaan edes jokin selkeys.

Sikäli pääministeri Sipilä on oikeassa: hänen sukulaistensa bisnekset ovat hänen sukulaistensa bisneksiä eikä Sipilä kuulu niihin juuri ollenkaan. Mutta pitäisi nyt herranjumala myös pääministerin ymmärtää että kun tehdään päätöksiä asioista joihin sattuu liittymään myös sukulaisten bisneksiä, täytyy katsoa aika hemmetin tarkkaan mitä tehdään ja mihin suuntaan, sillä muuten koko homma alkaa haisemaan kuin vanha silakka auringossa. Vaikka Sipilä ei ole sukulaistensa vartija, kannattaa silti vähän pitää silmällä missä sopassa kenenkin lusikka on niin ei tarvitse sitten kiukutella kun joku huomauttaa jutun vaikuttavan hieman epäilyttävältä. 

Mitä taas tulee pääministerin kiukutteluun ja tuohtumiseen häneen kohdistuneen kritiikin takia, voi vain todeta, että jätä se persujen play book kotiin ja ota se vastaan niinkuin mies. Vaikene tai ole kommentoimatta, miksei, mutta älä nyt iso mies ala kiukkuamaan.

Se nimittäin vain pahentaa asiaa ja saa näyttämään syylliseltä.